Laihduttamalla edistät terveyttäsi
Kukapa ei ilahtuisi kun laihduttaminen onnistuu, paino putoaa, olo tuntuu energiseltä ja voit paremmin? Muutaman kilon pudottaminen ja ulkonäön koheneminen tuottavat varmasti mielihyvää, mutta laihduttamiseen on myös muita tärkeitä syitä. Ylipaino lisää alttiutta sairastua esimerkiksi korkeaan verenpaineeseen, diabetekseen, sydänsairauteen, aivohalvaukseen, tietyntyyppisiin syöpiin ja nivelrikkoon.
Viskeraalisen rasvan aiheuttamat terveyshaitat
Viskeraalista rasvaa (sisäelinten ympärille kertynyttä rasvaa) pidetään kaikkein vaarallisimpana rasvana. Se ei ole ihon alle kerääntynyttä rasvaa, vaan se on vatsaontelon sisään ja elintärkeiden elinten, kuten sydämen ja maksan ympärille kertynyttä rasvaa.
Viskeraalista rasvaa on yleensä varsinkin ns. ”omenavartaloisilla”. "Päärynävartaloisilla" rasva kertyy useimmiten lantiolle ja reisiin.

Normaalipainoisena pysyminen voi saada aikaan positiivisia muutoksia. Kun pudotat vaikka vain 5 % painostasi, voit vähentää viskeraalisen eli sisäelinrasvan määrää ja pienentää terveyshaittoja.
Tarkista taulukostamme, onko painoindeksisi (BMI) liian suuri. Jos painoindeksisi on yli 28, alli voi auttaa sinua laihduttamaan ja kohentamaan terveyttäsi.
alli® saatavana vain apteekeista
